Rågöntien perusparannuksen ensimmäinen viikko ohi

Urakka etenee aikataulussa, sanoo Destian Eero Mikkola

Sekoitusjyrsintätyö valmistui eilen 2.9.

Tänään 3.9. on poistettu maakiviä, samalla tasoiteltiin suurimpia kuoppia, heittoja ja pihaliittymiä. Tie on nyt siinä kunnossa että viikonlopun liikenne siellä pärjää.

 

Maanantaina 6.9. alkaa murskeen levitys tielle. Työ tehdään kahdella kuorma-autolla mantereen puolella ja lisäksi yhdellä pienemmällä kuorma-autolla sillan puolella saaressa.

Kannattaa huomioida että aluksi levitetty murske ns. kantava kerros on melko karkeaa (max raekoko 32mm) joten tie voi vaikuttaa epätasaiselta. Pintaan ajetaan vasta lopuksi 16mm mursketta.

Liikkuvat kuorma-autot, pysäköidyt perävaunut ja tien epätasaisuus (esim. pihaliittymissä) aiheuttavat haittaa liikenteelle. Kannattaa noudattaa siis nopeusrajoituksia, varautua pysähtymään ja tarvittaessa väistämään / peruuttamaan.

Murskeen levityksen jälkeen sivuliittymät luiskataan ja lopuksi tie tiivistetään jyräämällä ja muotoillaan tiehöylällä.

Kuorma-autojen työaika on päivittäin klo  6 – 18 välisenä aikana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Ratkaise tämä laskutehtävä, jolla estämme roskaviestejä: 98 − = 96